1. Onki- ja pilkki-cup kilpailuissa kilpaillaan kolmessa (3) sarjassa, miehet, naiset ja nuoret alle 16v ( myös kilpailuvuonna 16v täyttävät). Kilpailuun osallistuvien tulee olla Veitsiluodon Kalamiehet ry:n jäseniä. Nuorten sarjaan saa osallistua yhdistyksen jäsenen perheenjäseniä.
  2. Cupin lopputulosten perusteella palkitaan kolme(3) parasta kilpailijaa joka sarjasta syyskokouksen yhteydessä.
  3. Cup-kilpailuihin lasketaan mukaan kolme (3) parasta kilpailusuoritusta neljästä (4) kilpailukalenterissa mainituista kilpailuista.
  4. Pisteet jaetaan siten, että kilpailun voittaja saa 20p seuraava 19 jne. kahdeskymmenes saa 1pisteen. Mikäli kilpailuissa on veteraanisarjoja niin miehet ja naiset laitetaan kaikki tulosten mukaiseen järjestykseen ja pisteet katsotaan tulosten mukaan. Maksimissaan voi saada 60 pistettä. Kaikki kalaa saaneet lasketaan kilpailussa pisteiden jakoon. Mikäli henkilöitä on samalla pistemäärällä ratkaisee sijoituksen parempi osakilpailusijoitus.