Veitsiluodon Kalamiesten syyskokous on pidetty 15.marraskuuta 2017. Hallitus on valittu sääntömääräisessä kokouksessa yhdistyksen sääntöjen mukaisesti. Hallituksen yhteystiedot ovat "Yhteystiedot"- kohdassa. Seura järjestää kilpailukalenterin mukaisesti 31 kilpailua vuoden 2018 aikana. Kilpailuja saattaa olla useampiakin, joten seuratkaa Lounais-Lapin ilmoituksia ja seurapalstaa. Kilpailukalenteri löytyy " Tapahtumat "-kohdasta.

Syyskokouksessa päätettiin, että seuran jäsenmaksu aikuisilta on 30 €, nuorilta 10 € ja liittymismaksu 45€. Syyskokouksessa päätetiin myös, että LIITTYMISMAKSUA ei peritä vuoden 2018 aikana. Vastineeksi jäsenmaksulle tulee VAPAA-AJAN KALASTAJA lehti ja seura järjestää edellämainitut 31 kilpailua jäsenistölle vuonna 2018. Yhdistys maksaa myös osallistumismaksut SM-ja PM-kilpailuihin ja lisäksi muita korvauksia sopimuksen mukaan.

Veitsiluodon Kalapaikalla on Lapin ELY-keskuksen myöntämä kalastuskielto, joka koskee vapaata kalastusoikeutta ja on voimassa 6.8.2020 saakka, mikä tarkoittaa että kalastusta ko. alueella saa harrastaa vain Veitsiluodon Kalamiehet ry:n myöntämällä luvalla. Veitsiluodon Kalamiesten jäsenistä on viisi jäsentä suorittanut kalastuksenvalvojan kokeen toukokuussa 2015. Pohjapato on kunnostettu. Nämä edellä mainitut asiat mahdollistavat kalojen istutustoiminnan Veitsiluodon Kalapaikalla.

Veitsiluodon Kalamiehillä on menossa Leader-hanke, jolla on uusittu laavuja, WC:tä, parkkipaikkaa, rakenettu roskakatos, ilmoitustaulu ym. Veitsiluodon Kalapaikalle on hankittu viisi venettä, venelaituri ja kalastuslaituri.

Seuran toimintaa pyritään kehittämään monipuolisekseksi, jotta toiminta tyydyttäisi jäsenistöä.

Hallitus toivoo, että jäsenistö osallistuisi toimintaan runsain joukoin.

Seppo Taponen
Puheenjohtaja